4.8.2021

Cross-veneet Joensuussa Jokikoneen edustukseen

Veneilyn suosio on ollut muutaman kesän ajan huimassa kasvussa ja se näkyy myös Joensuussa, jossa Jokikone aloitti Cross-veneiden jälleenmyyjänä 1.8.2021.
Marko Halonen Jokikone Joensuu Yamarin Cross

Joensuulainen Jokikone on yksi Suomen suurimmista vapaa-ajankonekaupoista. Jokikoneella on pitkä kokemus venemyynnistä ja oman alueen vesistöt sekä veneiden käyttötarpeet ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Veneilyn suosio näkyy selvästi ja vuosien varrella on huomattu myös muutoksia tyypillisissä veneasiakkaissa. 

”Veneiden asiakaskunta on selkeästi nuorentunut, eli puheet veneilyn ”ukkoutumisesta” voidaan jo unohtaa. Veneily näkyy entistä enemmän esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja sieltä kautta varmaan nämä 20–35 vuotiaat ovat pikku hiljaa innostuneet veneistä ja löytäneet nyt myös venekaupoille. Nuoret ostavat sekä hieman arvokkaampia ja isompia veneitä että myös järkeviä käyttöveneitä, joita on helppo siirrellä trailerilla auton perässä eri vesistöihin”, kertoo Marko Halonen Jokikoneelta.

”Kauppa on käynyt tänä vuonna todella hyvin, eikä meilläkään ole enää oikeastaan yhtään uutta 2021 malliston venettä myymättä”, Halonen lisää. 

Cross soveltuu erinomaisesti Pohjois-Karjalan vesistöihin ja Jokikoneessa ollaan innoissaan Cross-edustuksesta: 

”Meillä on tosi hyvät tunnelmat tästä. Olemme päässeet jo tutustumaan Cross-veneisiin ja niiden ominaisuuksiin kesän aikana ja uskon, että näille löytyy asiakaskuntaa. On varmasti heitä, joilla on ollut aiemmin Yamarin, ja haluavat samaa tyyliä, mutta alumiinirungolla. Ja varmasti löytyy ihan uuttakin asiakaskuntaa Cross-veneille”, kertoo Marko Halonen Jokikoneelta.

Jokikoneen liiketiloja päivitetään parhaillaan ja liikkeeseen on jo saatu 2022 venemalleja. Näyttelytilassa tulee olemaan kattava valikoima Cross-malleja. Uudistetun myymälän avajaisia vietetään elokuun puolen välin jälkeen.

”Myymälässä on nyt jo 2022 veneitä ja esille saadaan hyvä valikoima nimenomaan tälle alueelle soveltuvia malleja. Käytännössä myymälässä tulee olemaan esillä koko mallisto 6,5-metrisiin veneisiin asti. Cross-veneistä löytyy hyviä vaihtoehtoja perheille.  Uskomme myös, että 60 Cabin on tärkeä malli uistelijoille. Avajaisia vietetään heti, kun saadaan myymäläuudistus valmiiksi. Loppukesä ja syksy ovat hyvää aikaa tehdä venekaupat ensi kesälle, silloin pystytään vielä tarkkaan speksaamaan veneen varusteet. Lisäksi veneen toimituksen saa varmasti heti ensi kauden alkuun”, Halonen jatkaa. 

Jokikone on ns. Boat Package -dealer. Veneet toimitetaan Yamaha-perämoottoreilla ja jälleenmyyjä hoitaa Cross-veneiden myynnin ja huollon sekä myymiensä moottoreiden huollot. 

Cross-veneitä valmistavalla Inhan Tehtaat Oy:llä ollaan tyytyväisiä uuteen jälleenmyyjävalintaan. 

”On hienoa saada vahva osaaja myymään markkinajohtajatuotteita Joensuussa. Jokikoneella tunnetaan sekä meidän tuotteemme että alueiden asiakkaiden veneilytottumukset”, toteaa Inhan Tehtaat Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen. 

Jokikone Oy

  • Teollisuuskatu 24, 80100 JOENSUU
  • Avoinna ma–pe klo 8–17 ja la klo 10–14

 

Lisää uutisia