4.8.2021

Cross-veneet Moto3:n edustukseen Kuopiossa

Veneilyn suosio on ollut muutaman kesän ajan huimassa kasvussa ja se näkyy myös Kuopiossa, jossa Moto3 aloitti Cross-veneiden jälleenmyyjänä 1.8.2021.
Moto3:n yrittäjät Jussi Hartikainen, Mikko Eestilä ja Sami Törrönen

Moto3 on tähän asti keskittynyt käytettyjen vapaa-ajankoneiden myyntiin ja vaikka uusien veneiden myynti on kaupalle uutta, Moto3:n yrittäjillä on pitkä kokemus venemyynnistä. Yrittäjäkolmikko – Mikko Eestilä, Sami Törrönen ja Jussi Hartikainen  – tuntee alueen vesistöt sekä veneilytavat ja myös Cross-veneet ovat tuttuja tuotteita. 

”Lähdemme todella innokkaana myymään uusia Cross-veneitä. Meillä on pitkä kokemus venealalta ja tuotteet ovat ennestään tuttuja. Jatkamme luonnollisesti myös käytettyjen vapaa-ajankoneiden kauppaa, mutta on hienoa saada uudet markkinajohtajaveneet myyntivalikoimaan”, sanoo Mikko Eestilä Moto3:sta.

Alueen veneilytapoja on seurattu kiinnostuneena vuosien ajan ja asiakaskunnassa on huomattu veneilyn suosion kasvun myötä muutoksia: 

”Veneiden asiakaskunta on jonkin verran nuorentunut ja veneitä ostavat tänä päivänä nuoret perheet. Matkailun vähentyessä lomia vietetään paljon kotimaassa ja kotivesillä. Meillä on alueella upeat vesistöt jotka tarjoavat hienot puitteet retkiveneilyyn”, Eestilä jatkaa.

Uusia, 2022 vuosimallin veneitä saadaan myymälään jo loppukesän aikana ja myös liikkeen ulkoasu päivitetään syksyyn mennessä.

”Cross-mallistosta löytyy hyviä vaihtoehtoja päiväretkeilyyn, mikä on täällä suosittua. Uskon, että koko mallisto, pienestä 49 BR -mallista ihan 75 BR – malliin löytää täällä asiakkaansa. Myymälää täydennetään syksyä kohti ja avajaiset vietetään, kun saadaan kaikki valmiiksi. Tälle kesälle uuden veneen hankkiminen voi asiakkaalle olla haasteellista, mutta kannattaakin suunnata katse jo ensi kesään: Kun venehankinnan tekee valmiiksi syksyllä, varmistaa haluamansa venepaketin heti kauden alkuun. Ja kun syksyllä jättää jo vaihtoveneen myyntiin, ei tarvitse enää huolehtia sen talvisäilytyksestä ja huolloista”, Eestilä kertoo. 

Moto3 on ns. Boat Package -dealer. Veneet toimitetaan Yamaha-perämoottoreilla ja jälleenmyyjä hoitaa Cross-veneiden myynnin ja huollon sekä myymiensä moottoreiden huollot.

Cross-veneitä valmistavalla Inhan Tehtaat Oy:llä ollaan tyytyväisiä uuteen  jälleenmyyjävalintaan. 

”On hienoa saada vahva osaaja myymään markkinajohtajatuotteita Kuopiossa. Moto3:n yrittäjät tuntevat erinomaisesti sekä meidän tuotteemme että alueiden asiakkaiden veneilytottumukset ja -tarpeet”, toteaa Inhan Tehtaat Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen. 

Moto3

  • Suvannontie 1, 70780 KUOPIO
  • Avoinna ma–pe klo 9–17 ja la klo 10–14

Lisää uutisia