”On tärkeä juttu, että veneitä pääsee testaamaan merelle. Silloin selviää onko vene omaan käyttöön sopivan kokoinen ja miten se toimii todellisissa olosuhteissa merellä. Vaikka Kalkholmenin Democenter on toiminut vain vähän aikaa, meillä on ollut superhieno alku”, Kemiönsaaren Venekeskuksen toimitusjohtaja Ben Lindström kertoo.
Kemiönsaaren Venekeskuksen varsinainen ankkuripaikka on upea näyttelytila Kemiönsaaren keskustassa Wuorionkujalla, jossa voi tutustua Crossin kiinnostavimpiin malleihin, hankkia lisävarusteita ja hoitaa ajankohtaiset huoltoasiat. Democenter taas sijaitsee suojaisan Västänfjärdsvikenin rannalla reilun 15 kilometrin eli noin 20 minuutin ajomatkan päässä myymälästä.
Democenteriin pääsee helposti myös veneellä ja laiturista on lyhyt matka testaamaan veneitä avoimille vesialueille. Itäpuolen väylällä Finsjösundenin kautta tullessa kannattaa huomioida nopeusrajoitusalue ja aallonaiheuttamiskielto, länsipuolen väylältä Västänvikssundenin kautta Kalkholmeniiin pääsee liukuvalla veneellä nopeammin.
Koeajojen lisäksi Kalkolmen Marinassa järjestyy myös veneiden huolto kätevästi suoraan rannasta. Jatkuvaa päivystystä paikalla ei ole, mutta useimmat ongelmat ratkaistaan kun paikalle tulee asentaja ja täysin varusteltu huoltoauto, isompia korjauksia varten vene voidaan viedä halliin Wuorionkujalle.
Koeajoista Lindström neuvoo sopimaan myyjän kanssa etukäteen, jotta kiinnostava vene saadaan varmasti testattavaksi.
”Democenterin palvelut toimivat ajanvarauksella eivätkä kaikki koeajettavat veneet ole siellä valmiina, joten yksityisesitelystä ja koeajosta kannattaa aina sopia etukäteen”, Lindström vinkkaa.
- Democenter: Kalkholmen Marina. Kalkholmenintie 43, Västanfjärd
- N 60º 02,6´ - E 22º 40,1´
- Myymälä: Wuorionkuja 4, Kemiö